perjantai 19. joulukuuta 2014




Ihanaa Joulun odotuksen aikaa !


Viime Sunnuntaina vietettiin jo Kolmatta Adventti Sunnuntaita. ja Kirsin kalenteripaketista sain mitä suloisimman Lizzie Kate-mallin ja pienen soman pakkauksen viimeistelykankaita.





Minun tämä III papetti ja  Kirsin minulle antama II papetti olivat hiukan samantyylisiä sillä annoin Kirsille Stacy Nash Primitives-My name is Ludya kirjan jossa on rp-produktio samplerin malli ja siitä tehtyjä muutamia pienempiäkin ohjeita. Mukana oli myös puinen koristeltava sydän ja CC.n lankatokka. Ja kyllä-en  onnistunut ottamaan  yhtään kuvaa ilman Melissa-assistenttiani.




Meillä on tapana Äitini kanssa vaihtaa Joululaatikot joissa on muutama paketti -meille Mummi lähettää lämpimiä  villasukkia ja muuta käytännöllistä ja tarpeellista ja minä hänelle  yleensä jonkin kirjan ja pientä yllätystäkin aina. Mummi saa itse tekemäni kortin ja tänä vuonna kortti valmistui Docraftsin "Victorian Vintage" papereista  ja 3d kuvista. Väreinä oli perinteiset tumma vihreä ,,Joulutähden punainen ja valkoinen jota käytin maalatessani "lunta"..enkä glitteriä ole taaskaan  säästellyt :)



Tänä vuonna moniin askarteluihini ilmestyi pieni helisevä kulkunen..niin tähänkin  ;)




Sain tilauksen kahdesta perinteisen tyylisestä kortista - niinpä näissä punanuttuisen  Lapin Joulupukin sijasta lapsille lahjoja antaakin  kaukaa bysantin ajoilta kotoisin oleva Smyrnan Piispa Nikolaus joka aivan todella jakoi omaisuuttaan vähävaraisille  ja pelastipa leskiäidin tyttären ostamalla hänet vapaaksi orjakauppiaalta.Pitkään sai Nikolaus toimia salassa mutta kun  puhe hänen hyvistä töistään levisi alkoi hän pian olla tunnettu ympäri eurooppaa hyväntekijänä joka toi Joulun viettoon perinteen lähimmäisen auttamisesta. ( Tiedot Jaakko Heinimäen kirjasta "Pyhät")

Näissäkin korteiss taustapaperi on Victorian Christmas sarjaa ja Kirsi saattaa huomata erään tutun valkoisen pitsi-rusetin ensimmääisessä kortissa :) Kierrätystä jälleen..

Minulla on tänään ohjelmassa lahjatöiden viimeistelyä ja lanttu -ja porkkana laatikoiden valmistus..Kiitos taas kommenteista!!  Tip.tap,tip..... :)

**************************************************************

Hello my friends !

Last sunday was the Third of Advent Sundays and I found this lovely Lizzie kate pattern and some lovely fabrics from kirsi's surprise gift. For my part I gave her a Stacy Nash book -My Name is Ludya adn a little wooden heart and as kein of Crescent Colours thread.

I have been busy in my card making and mde a card for my Mother -the one with a girl in red dress. The two other cards with a picture of ST. Nikolus were  ordered from me.

Today I will preparesome Christmas food for put them to freezer and I ave some gift making to do alo Thank You for the comments and Blessings to all! Lumiruusu

8 kommenttia:

  1. Such a great gift exchnage.And what beautiful cards you made. You are a very talented lady.

    VastaaPoista
  2. Kauniit lahjat ja kortit taas ihan mahtavat.
    Hyvää ja rauhallista Joulua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oh such pretty gifts for each other. Good for you making cards for orders. :) I can see why. I love your mother's card.

    VastaaPoista
  4. Pretty gifts :)
    Oh your Christmas cards are beautiful :)
    Smiles :)

    VastaaPoista
  5. Hienoja kortteja, kyllä tuo Nikolaus on melkein kivempi kuin meidän Korvatunturin...
    Touhukasta joulunalusaikaa ja rauhaisia joulunpyhiä!

    VastaaPoista
  6. Very lovely gifts : ) I wish you a very merry & blessed Christmas!

    VastaaPoista
  7. Yössä paimenilla kerran
    Kaikui viesti joulun Herran:
    Maassa rauha tahto hyvä
    Kunnioitus puhdas, syvä.
    Ken sen muistaa, hälle varmaan
    Syttyy tähti joulun armaan."
    -tuntematon-

    Rauhallista joulua Maija! ♥

    VastaaPoista
  8. Tanti cari auguri di Buon Natale!!!
    Un caro abbraccio dall'Italia
    Sonia

    VastaaPoista