keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Christmas Memories Swap and The Calendar gifts 12-14



                                                              Joulumuisto-vaihto saapui eilen !!

Ja voi ihanuus mitä Ritva (Marian Huoneessa) blogista oli minulle pistellyt-kokoelman Joulukuusenkoristeita !
Minun Joulumuistoni oli lapsuuden kodin erityisen kaunis joulukuusi. Se oli aina n. 110 cm korkea ja asetettiin olohuoneen pienelle sivupöydälle kauniin liinan päälle..Erityiseksi kuusen teki että sen koristeissa oli paljon isovanhemmilta perittyjä todella vanhoja koristeita,aitoja lasipalloja jo patinoituneita "kulta"-köynnöksiä,hiukan kellastuneita Suomen Lippu-sarjoja ja tietenkin tarkkaan varjellen poltettavat oikeat kynttilät.

Ritvan koristeiden mallit on ihanasta Muriel Brunet & co .n kirjasta "Kirjo punaista,sinistä,valkoista.."- ja kyllä ,minulla on se kirja mutta en ole koskaan pistellyt siitä itselleni mitään!!
Olin siis enemmän kuin onnellinen näistä ihanuuksista,jokainen kuvio on ihan mun suosikkeja ,enkeli ja lumitähti oli pistelty niin pikkuruisin pistoin että ei voi kuin ihailla.
Ja että joukossa oli tietenkin  yksi vaaleanpunainen koristeli oli sitten jo ihan huippu oivallus !!! :) :)


Joulukuusi jossa lukee ihania ,tärkeitä "Jouluisia"sanoja on freebie,sen koristeena on punaisia helmiä. Olohoneessani on pieni lipastontapainen jonka päälle sopii hyvin reilunkokoinen sypressi.Siinä nämä koristeet,pienen valosarjan kanssa olisivat sitten arvoisessaan paikassa !
Laitan sitten kuvan tänne ...


Lahjana sain vaihdossa Ritvan itse neuloman tosi kauniin, palmikko-tupsu-pipon!!
Niin suloisen pehmeä ja ihanan kevyt  käytössä...kiitos laitan tämän heti tänään päähn kun  lähden kirkonkylälle kauppaan :)



Kirsi on minua hemmotellut  päivittäin kalenteri-paketeillaan ja samaan tyyliin mennään taas... :D

JBW-designes -My Shopping Hat  menee suoraan Hassutuslistalle.Iiiihaanaaa !!! :)


Tilda-kankainen kuusi sopii kauneimpaan kukka-asetelmaan koristeeksi...tämä on soma kuin karamelli !!


Tämän aamuinen paketti olikin sitten ihan uskomaton juttu! Olen ihastunut tähän DMC.n malliin jo kauan sitten   -siis ennenkuin ilmestyin blogiin kesäisessä hatussani.Ihana hattu-malli on ollut loppu kaikissa netti-kaupoissa joista sitä oon etsinyt ja  ajattelin etten sitä siis ikinä voi mistään enää saadakaan!!!  Ja voi ihmettä-tässä se nyt on !!! Siis katsokaa noita hurmaavia silkkinauhoja ja tuon leveälierisen hatun harso-rimpsua reunassa...mä en melkein kestä kun tää on niin mun tyylinen :) Arvaat että ruusunpunakin 

Kiitos Kirsi ,mä en voi mitenkään korvata tätä kaikkea iloa mitä olet jo mulle tuonut !!! KIITOS!

Kiitos myös taas kommenteistanne!



Seuraavaan postaukseen kuvia sitten mun ja Sarin  (Pinkit Käsityöt-blogi) priva -vaihdosta teeemalla " The Christmas Cuties"-eli pistelimme toisillemme jotain extra-söpöä  :)

*******************************

Hello Friends!

I received my "Christmas Memories " -SWAP from Ritva. She had stitched me a collection of the  most loveliest ornaments. The patterns are all from the Muriel Brunet & Co.s  book "Rouge,Bleu ,Blanc... " which is very popular here in Finland.I have that book too but never have had  time to stitch anything for myself..And now I get all my favourites as ready stitched ornaments.

With Blessings,Lumiruusu

14 kommenttia:

  1. Onpa täällä niin ihania juttuja taas näytillä. :)

    VastaaPoista
  2. My pleasure Maija :) Varmaan on ollut tuo malli loppuunmyyty, kun mö ostin viimeisen. Ei vaan, mutta kysyttyjä ovat ja niitähän on muillakin aiheila, esim. Marille kalenterissa antamani tuolimalli ja sinä sait minulta pääsiäisvaihdossa ne munakupit. Se malli mulla on itselläkin.

    VastaaPoista
  3. What a beautifull ornaments you got..enjoy them!!

    VastaaPoista
  4. Ihania lahjuksia!!! Miullakkii on tuo DMC hattu malli, että jos se olinkii mie joka sen viimesen vei. =D =D My shopping hat on kyll ihana... Minunkin pitänee se saada. ;) =D

    Prinsessa vilkutuksia =)

    VastaaPoista
  5. Voi mahoton miten kivoja taas!
    Jouluvaihdossa olet saanut niin kauniit koristeet.

    VastaaPoista
  6. On sinua nyt lahjottu. Ritvalta oikein ripakopallinen kauniita koristeita ja vielä myssykin.
    Ja sitten teidän Kirsin kanssa oleva vaihto huh huh On ne niin kauniita:)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat koristeet sait jouluvaihdossa ja kalenteristakin on paljastunut taas kivoja juttuja.

    VastaaPoista
  8. On kyllä ihania kaikki koristeet, miten ihana idea pistellä monta koristetta, kun sinun muistossasi oli joulukuusi pääosassa.

    Ihanuuksia on taas Kirsin lahjat, tottakai,mahtava hattuteema.

    Extrasöpöä odotellessa :)

    VastaaPoista
  9. Ihania lahjoja ja voi että on ihana "satsi" joulukoristeita.

    VastaaPoista
  10. Oi mitä silmänruokaa tuossa koristekopassa, niin kauniita ja herkkiä...
    Sinua tunnutaan muistavan hattuteemalla nyt oikein kunnolla, aivan ihania lahjoja!
    Mukavia joulunodotuspäiviä...

    VastaaPoista
  11. Heh, kun olit kommentoinut Marille joulumuistovaihdosta, että oli 100% minun näköiseni, täytyi oikein palata sivuilleen katsomaan, että minkäs näköinen minä olen :D. Ja jos vaihdosta katsoo, niin aika hyvännäköinen :D.

    Tuota teidän joulukalenterivaihtoa on niin mukava seurata!

    VastaaPoista
  12. Lovely ornaments!!! Lucky you ;)
    Oh I love that duck ahhahaha so funny :D

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti se Mellin kaunis panta on yhä tallessa.

    VastaaPoista