perjantai 30. elokuuta 2013

Wednesday Cross Stitch Marathon , the half of the grass is stitched in This is a Day Sampler :)






Perjantai-iltaa


Osallistuin ekan kerran facebokin Rstipistoilijat-ryhmän joka keskiviikkoiseen Ristipistomaratoniin.
Siinä kaikki pistelevät valitsemaansa työtä "maratonin-verran",eli illan aikana niin paljon kuin kukin arjen keskellä ehtiikään.
Sitten laitetaan facebookkiin/ ja tai blogiin kuva aikaansaannoksesta ...
Kivaa oli huomata että ajatuksen tasolla kuuluminen porukkaan joka pistelee yhtä aikaa tuntui niin  mukavalta ja sain selvästi lisämotivaatiota.


Lähikuvsta näkyy paremmin kauniisti CC Camouflge langassa vaihtuvat vihreän eri sävyt.Nyt on reilu puolet nurmikosta tehtynä . Seuraavaksi jatkan taas aakkosia  ja niiden pohjan täyttämistä "viljan vaalealla"
 Weeks Dye Works "Conch"-langalla.



Syyskuu alkaa pian ja niinpä laitoin jo olohuoneen verhonpidikkeeseen esille Eilan minulle pisetlemän ihanan syksyisen koristeen.Sen malli on Creation de Point de Croix -lehdestä.


Kurpitsat ja kaksivärinen ricrac-nauha ovat  kauniit yhdessä! 
Kiitos vielä  kerran Eila ihanista Vuodenaika-koristeista joita olet minulle tehnyt !




Uskollisia ristipisto-seuralaisia ovat ihanat kissani,kuvassa  tosin vain toinen kissoistani eli
 Miss Namine.En jaksa olla taas ihastelematta Namin uskomattoman pitkiä viiksiä ja kauniin vihreitä silmiä :)



Chow chow-pentmme  Misty (Pihlajalammen Nuppuliina) kasvaa tosi nopeasti ,rodulle ominainen "leijonanharja" alkaa näkyä ja naamaan alkaa tulla ilmeikkäitä poimuja.Tassut ova typykällä  mahdottoman suuret ja korvien kärjet nallemaisen pyöreät...
Minä pistelen siis kaksi kissa sohvalla (sylissä) ja "Nalle-koira" vieressäni lattialla :) Ihanaa !

Kiitos kommenteista!
Mukavaa viikonloppua ja Venetsialaisten viettoa meille jotka asumme täällä Pohjanmaanrannikolla :)


*********************************

I have stitched a Marathon ( about 42 kilometres) !! :)

In our Finnish facebook-group for Cross Stitcher there is a SAL called Cross Stitch Marathon  Evening every Wednesday.
It is totally free SAL and  the idea is just to  enjoy  stitching what ever WIP,UFO or new start You like in the same time  with your facebook friends .

This was my first time to join this event and I was surprised how much I was motivated  just by thinking  all my friends sitting  on their "stitching chairs"  same time :)
Of course I was not alone in my living-room when stitching the Marathon - my faitfull companies  are my two Kittyes who look alike like twins  ( only Miss Namine in the picture) and Chow Chow Puppy Misty who was  resting near me.

Thank You for the comments!
With Blessing,
Lumiruusu





15 kommenttia:

  1. Kivasti sait eteenpäin rp-työtäsi ja camouflage-lanka on kauniin väristä.

    VastaaPoista
  2. Great progress indeed. And yes, it is always motivating to know that your stitching friends are stitching at the same tine, just at a different place.

    VastaaPoista
  3. Beautiful progress...I love it.
    Happy stitching x

    VastaaPoista
  4. Your wip looks great :) that event sounds fun! A bit like IHSW, when we know that all over the world there are stitchers like us doing the best progress they can, so they have a lot to show on the next monday :) really great to motivation, indeed! :)
    Your puppy looks adoooooorable :))))))
    Hugs&smiles

    VastaaPoista
  5. Maratontyösi on kyllä kaunis!
    Kylläpä Misty kasvaa kovaa vauhtia ja pysyy yhtä somana:)
    Minäkin olen ottanut jo syyspistelyni esille, jus arvon mitä alkaisin seuraavaksi tekemään.

    VastaaPoista
  6. Me encantan los diseños primitives!!! Feliz fin de semana y besitos canarios.

    VastaaPoista
  7. Beautiful work. I like the autumn piece also. What a beautiful color Misty is turning.

    VastaaPoista
  8. very nice! Misty is getting to be a beautiful young lady.

    VastaaPoista
  9. Sounds like a great reason to stitch and encourage each other. Misty is beautiful and so is Miss Namine !

    VastaaPoista
  10. Suloinen Misty hauvavauva :). Niin nätti maratonpistely ja syksyn koriste kauniine väreineen on ihana.

    VastaaPoista
  11. Complimenti per i tuoi progressi :))
    Sta venendo sempre più bello!
    Un abbraccio grande
    Sonia

    VastaaPoista
  12. Voi kuinka pitkät nuo Naminen viikset ovatkaan, en ole kuvista ennen huomannut. Kovasti on Mistykin kasvanut. Alkaa olemaan aikuismaisia piirteitä enemmän ja enemmän.

    Minun mielestäni nuo RPM-pistelyt motivoivat tosi paljon. Saa jotenkin paljon enmmän aikaan kun on tavallaan "sovittu jotakin muiden kanssa". Samoin se flatfoldin teko viikonloppu. En tosin sitä tehnyt, mutta viimeistelin siitä innnostuneena monta muuta juttua sinä viikonloppuna.

    VastaaPoista
  13. Your WIP sampler looking great. It's always feels good to have stitching companion. Chow chow Misty look like a lion.

    VastaaPoista
  14. Lovely sampler. Well done
    Gorgeous fur kids photos :)

    VastaaPoista
  15. Misty has grown. Namine has long whiskers. Stroke those furbabies for me.

    VastaaPoista