torstai 16. huhtikuuta 2015





Hei  taas !



Ihana Blogi-ystäväni Eila (Ristiin Rastiin-blogi) muisti minua vielä yllätys synttärilahjalla :)
Hän oli pistellyt kauniin liilan-sävyiselle tiheälle pellavalle JBW Fronch Country Alphabet mallin ja viimeistellyt sen monikäyttöiseksi pussukaksi..siinä voisin  säilyttää tarrapailjotteja tai pumpulia mutta en millään sitä raaskinut laittaa vielä kylppäriin roikkumaan.



Kuten ylimmässä  kuvassa näkyy ensimmäisenä se saa toimia säilytyspusina Vervacon Kissimirri-saksikoriste pakkaukselle.Ja tietenkin pidän pussukkaa esillä oikein olohuoneen pöydällä :)

Vaan ei pussi toki tyhjänä tullut -Eila taitava neuloja kun on oli tehnyt minulle villasukat kauniista sinisen sävyä vaihtavasta langasta-Kiitos nämäkin  olivat tosi tervetulleet !



Mukana oli myös kaunis kortti jonka kuvassa olevan kiiltokuvan muistan itsekin omistaneeni 70-luvulla pikkutyttönä.  Minä olin todella innokas kiiltokuvilla leikkimään ja niitä vaihdeltiin tyttöjen kesken ahkerasti..liekö sieltä ajoilta asti tarttunut minuun rakkaus  romanttisiin kuva-aihisiin ?!





Kissa-kitti on  eilisen rp.maratoonin työnä  edistyi tästäkin kuvasta reilusti eteenpäin ja nyt siinä on enää ruusujen vaalein persikan sävy kesken ja valkoiset posket ja kuono kisulle pisteltävänä.




Olen luvannut itselleni että saan nyt aloittaa jonkin uuden ihanan  työn ja mielessäni onkin eräs Krsissy Kross blogista löytynyt pieni ihanuus. Yritän myös jatkaa Kielokeijua edes ihan pikkuisen taas eteenpäin :) Sitä toista isompaa ( minule tarkoittaa postikorttia suurempa en ole vielä päättänyt-ehdokkaita kyllä on useita !;)
Koska on jo torstai toivottelen mukavaa loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua kaikille ! Kiitos jälleen kommenteista !

*************************************************************************

Hello my dear blogging friends!

Eila from Ristiin Rastiin-blog send me a totally surprise gift -She had stitched JBW Country Alphabet to a beautifully shaded linen and finished it as a pouch. I have used it as project bag to my Vervaco Kitten Kit which is actually now when I am almost ready only lacking some stitches of pale pink and white for kittens cheeks.
Thank You for the gift Eila!

The pouch were not empty when arriving to me .there were beautuful coloured wollen socks that  Eila had knitted by herself inside . I use this kind of socks over the ordinary cotton socks daily so this was a great gift :)

Now I am happy with my stitching plans because I have finished the sampler I showed You weeks go as well as som smaller finishes. The Kitten will be ready tomorrow so I have promised to myself that I may start one smaller and one laarger from my stash.

Thank You for visting my litte blog and welcome to my new followers !

As always I send You all the Blessings- and remember you in my prayers !

-- Lumiruusu

10 kommenttia:

  1. Onpa kaunis sampleri ja kissatyösikin on edistynyt kivasti.

    VastaaPoista
  2. Soma kisukitti sinulla tekeillä ja kovasti odotan Kielokeijun valmistumista...se on niin ihana!

    VastaaPoista
  3. Wow! Those are wonderful gifts. The kitten is so sweet. Have fun finishing and starting new projects!

    VastaaPoista
  4. What lovely gifts from Eila. Your kitten is almost done! So cute.

    VastaaPoista
  5. Unos trabajos preciosos ,me encanta el gato !!!!!!! Unas rosas bellísimas .
    Besos.

    VastaaPoista
  6. Wonderful gifts from Eila love the kitten stitch hugs.

    VastaaPoista
  7. Sweet little gifts, that little kitty is so adorable... and nearly finished too :)

    VastaaPoista
  8. Hello again & welcome back!! Now i'm following your blog & i'll bring it in my list, so i can't lose you again! Hugs!! ^_^

    VastaaPoista
  9. Oh so sweet, this little pouch with the nice alphabet on it. These alphabet motives are really cute.

    VastaaPoista
  10. I love that cat stitching! I am crazy about cats.

    VastaaPoista