maanantai 7. tammikuuta 2013

DMC Lavender Fairy- The first Lavender flower with The French Knots finished





                 Hei taas ihanat ihmiset !


Viime keväänä rp-kerhon Sari.H.lta ja Pirkolta synttärilahjaksi  saamani Laventelikeiju on saanyt perhosen ystäväkseen ja ensimmäinen kukkaoksa on valmis..
Asiaa tuumittuani otin riskin enkä siis teekään  kukkia ja keijun mekon koristeita helmillä vaan  mallin mukaan solmupistoilla.
Ja ihan kelvollinen kukasta sitten tulikin...   :)
Hiukan rohkeutta se kyllä  vaatii kun näitä kukkia on mallissa useita- jospa ne valmistuvat  aikanaan yksi kerrallaan.



Laventelin kukissa on monta herkkää liilan ja sinisen sävyä..





Tammikuussahan on perinteisesti aika tehdä pistely-suunnitelmia  alkaneelle vuodelle ja monet ovat innostuneet jälleen a hulvattoman hauskaan Crazy January Challenge 2013-haasteeseen.
Tänä vuonna jätän haasteen väliin enkä uskalla muutenkaan juuri tehdä varmoja suunnitelmia.

Minulla on muutamia jo sovittuja Priva-vaihtoja ,niiden suunnittelu ja toteutus on tosi mukavaa..


Kaksi mallia nytän  kuitenkin  Teille  eli Kirsiltä joululahjoiksi saamani La-da-da "A Falling Star" ja
 "Summer Splendour Wreath".
Rakastan hattuja ja asusteita mukaan lukien sateenvarjot..Kirsi tiesi tän mun "jutun "  sateen /päivänvarjoihin ja tämän mallin aloittaminen  kiehtoo mua todella :)

Kesäkranssia varten löysin Kokkolan Käsityöliike Katariinasta tuossa kuvassa olevan hopeankimaltavan hardangerkankaan jolle aion romanttisen mallin pistellä.



World of Cross Stitching-lehden nettisivuilla oli juttua että tämäkin englantilainen lehti aikoo uudistua...ilmeisesti  EI yhtä radikaalisti kuin Cross Stitcher jonka mallit on nykyään tosi moderneja.
Kiinnostava uutinen oli että ekassa uudistuneessa numerossa (ilm.Uk.ssa nyt tammikuun alussa) on mukana tämä Blue Ribbon Designesin  keväinen sampleri.
No,tämä on tosiaan uutta ! :) :) Kiva nähdä mitä muuta  lehdestä löytyy ?!


Ilmeiseti kuitenkin edelleeen WOXissa on malleja meille "super-söpöjen " -ystävillekin.
Ristipistoja tekevä  Lickle Ted on just niin suloinen kuin sen pitääkin olla :)
Minä tykkään näistä nalleista ja pupuliineista .. jotka monille on jo liian imeliä
mutta eihän  kaikken tarvitsekaan  tykätä samoista asoista  !  :D



Joulukukat on nyt vaihtumassa keväisempiin,heti kun näen tulppaaneja tuon kimpun keittiön pöydälle.
Niitä odotellessa kukat kukkivat Green Gaten metallipurkeissa.
Mari antoi vinkin käydä kurkistamssa GG:N sivuilla tulevaa kesämallistoa..ja sepä olikin raikas ja ruusuinen ,kuin ihanin puutarha.
Kevään väreinä mallistossa  on vaalea turkoosi,pehmeä savun harmaa ja suosikkini vaaleanpunainen kuin ruusutarha  :)
Kuvasto löytyy GG.n kotisivulta..

Kiitos kommenteistanne !
Onko joku jo ostanut tulppaaneja ?!  :)

************************


Hello !


I have get the DMC Lavender Fairy as a birthday present from my x-stich club friends.
I am a big fan of   DMC Flover Fairies patterns  and wish I could stitch one them every year.
Now I have finished only The Rose Fairy ,this is a Wip and I have Poppy Fairy -kit waiting in my stash..

I planned to make lavender flowers and fairys dresses decorations with Mill Hill beads but then I get courage to start stitching them with all the Franch Knots the pattern have..

I have read from The world of Cross S titching Magazines  (UK) web pages that they will doo some changes with the magazine ..
Maybe you know how the Cross Stitcher ( UK) changed the style  of the magazine some years ago to the modern and simple style..

I was very happy to notice that at first new issue to come The Blue Ribbon Designes  pattern will be included. Wow !

There will be also super cute stitching Licke Ted for us who like these cute characters ..

Thank You for the comments !

With Blessings !  - Lumiruusu

16 kommenttia:

  1. Hello dear I really love your fairy..she is so cuteeee
    Aww I love the la d da chart so much..it is on my wish list too...
    Me so much waiting for the new woes to arrive here,..
    Big hugs and happy stitching xxx

    VastaaPoista
  2. The Lavender Fairy is beautiful! Summer Splendor wreath will be very pretty! You pick wonderful patterns to stitch!

    VastaaPoista
  3. Lavender fairy looks gorgeous.
    Lovely patterns you have picked to stitch.
    Seems you are getting excited for new stitching projects.
    Looking forward to seeing progresses and new starts.
    Happy stitching :))

    VastaaPoista
  4. Laventelikeiju näyttää hienolta. Voi, kun oli jo keväinen postaus. Minä ajattelin kerätä joulun pois vasta Nuutinpäivänä =D. Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Ihan senkin takia säästin, kun olette tulossa, niin näette samalla nuo joulukoristeetkin =D

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka kaunis tuosta kukkakeijusta tulee! Meillä lähti loput koristeet sunnuntaina, kuusi jouduttiin heittämään pois jo välipäivinä kun tiputti niin kauheasti neulasia. Minä ostin eilen ensimmäisen tulppaanikimpun. Olivat kyllä tosi keväisiä.

    VastaaPoista
  6. Lovely cross stitch & love those flowery tins!!! Sweet :)

    VastaaPoista
  7. Onnea ja iloa sinulle tähän uuteen vuoteen! Ihanalta näyttää laventelikeijusi ja kivat valinnat uusiksi töiksi. Minä en ole myöskään tehnyt mitään suunnitelmia tälle vuodelle vaan ajattelin, että pistelen mitä mieleen sattuu kulloinkin. Paljon olisi noita vanhoja hassutustöitä kesken eli jos niitä saisi valmiiksi tämän vuoden aikana.
    Puoliso toi minulle viikko sitten ensimmäisen tulppaanikimpun :).

    VastaaPoista
  8. Keiju on kyllä niin nätti jo nyt, aivan ihana pistely!
    Tuo ruusukranssi on ihana! Minä aina ihastelen noita romanttisia ja ruusuisia malleja, miksen minä niitä sitten koskaan tee...???
    Tulppaaneja en ole vielä itselle ostanut, tuliasiksi olen kyllä yhden kimpun vienyt.
    Ihanaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  9. Great progress on your fairy!! :)

    Yes... I do know about cross stitcher changes and I wasn't happy after a few months =/ In fact I didn't renew my subscription :(
    Now I was thinking about subscribing twocs but I will wait a little more! Don't want to get a bad surprise again! I will wait a little to see if they continue with the cute roll of designs as usual :)

    Hugs&smiles to you! Nia :)

    VastaaPoista
  10. Suloinen lavnetelikeiju, solmupistot kruunaavat kauniin kukan.
    Tulppaanit on ihania, ekat ostin lauantaina, tykkään kovasti.

    La D-Dan malli on kiva, mulla on muutama odottamasssa kanssa pistelyvuoroa, tykkään kovasti niistäkin, tottakai :)

    Pistelysuunnitelmina saada keskeneräisiä valmiiksi ja lahjoja ja joulua pitkin vuotta. Sekä meidän ihana privavaihto :)

    VastaaPoista
  11. Niin nätti keiju! Solmupistot ovat siihen ihan täydelliset.

    Tosi kauniita purnukoita sinulla nuo Greengatet.

    VastaaPoista
  12. Das sind ja auch alles wunderschöne Stickprojekte.
    Danke für deine lieben Worte auf meinem Blog.
    LG Elke

    VastaaPoista
  13. Your fairy is looking gorgeous great job on the french knots!

    VastaaPoista
  14. tuleepas siitä laventelikeijusta kaunis ja hyvin kukan teko on onnistunut.
    kivoja mallia sulla on odottamassa ja voi noita kauniita purnukoita :)

    VastaaPoista
  15. A beautiful progress of the fairy.

    French knots are a bit scary for me, LOL!
    Have a good weekend.

    VastaaPoista
  16. I have not bought tulips. I afraid the pollen is too much for my lungs. I'd love to scratch your little furbabies, but my lungs wouldn't accept that either. :(

    VastaaPoista