keskiviikko 10. lokakuuta 2012

The Club meeting-Pirkko's Haed piece,Sari's pendant and Melissa -Baby sends Thank You Meow to Kirsi :)





Loiskis! eli Terveiset täältä tulvien keskeltä.

Monet on varmaan nähneet uutisissa surullisia  kuvia Etelä-Pohjanmaan tulvista ja hurjaa se vesisade kyllä olikin-meillä tuli vettä 79mm !!!
Lapuanjoki on kuin Amazon tai Missisipin suistoalue alligaattorit vaan puuttuvat!!!  -
onneksi sentään silta Seinäjoen suuntaan on ollut koko ajan käytössä .
Me asumme pahimmasta tulva-alueesta Pohjoiseen mutta tääälläkin on pellot joissan kohdin  järviä ja sato jäänyt veden alle.

Pirkko, Sari ja Helmiina kävivät meillä kerhopäivää viettämässä ja ekassa kuvassa on päivitystä Pirkon valtavaan HAED työhön "The Angel,Lion and Lamb" ( enemmän kuin  500x600 pistoa ).
Työtä on tehty kokonainen rivi a4 malleja ylhäältä alas.
 Seuraavan rivin keskellä  vissiin mennään ja siellä on leijona ja pieni karitsakin jo  kurkistaa tuolta vas. alanurkasta. Kankaana on 14ct aida joten valmiista työstä tulee ihan valtavan suuri! Tämä pitäisi kaikkien nähdä livenä , työn kokoa ei muuten millään hahmota ! :D



Sarilla puolestaan oli valmiina jotain pientä ja tosi  tarkkaa työtä vaatinutta.Kaunis kultainen ristiriipus on pistelty käsittämättömän tiheälle mustalle aidalla usealla eri sävyisellä kulta-ja efektilangalla,Työ on n.4.5 cm korkea ja 2.5 leveä,malli on Mango Pratiquen kirjasta "Juhlia ja seremonioita"..
Ja mikä parasta sekä minä että Kristiina ollaan saatu Sarilta  tälläiset soikeat riipuspohjat ja JOS vaan ehdin pistelen itelleni uuden  korun Tampereen messuille :)


Sarin suloisen Helmiina tytön (14v)  ahkerat kädet kutovat tummanruskeasta Novitan Crystal-langasta
nyt -ah, niin muodikasta ,tuubihuivia.Ranteessaan olevat kaksi vaaleanpunasävyistä lasihelmi-korua ovat itsensä tekemät.


(Kirje-) ystäväni Kirsi on uskomattoman luova ja saan häneltä usein kirjeeni itsetekemässään kuoressa..
Tällä kertaa kuori oli HS.n mainoksesta taiteltu syksynlehtinen ihanuus  ja postimerkitkin olivat upean syksyiset...
Jokin aika sitten vietettiin Maailman Eläinten Päivää-ja ajatella että Kirsi oli hoksannut että lähettää meidän kissoille tervehdyksen kirjeen mukana.
Arvakaapas oli Tytöt ihan täpinöissään kun avasimme yhdessä kuorta ,heti nousivat upeat pölyhuiskahäntänsä komealle kaarelle sen merkiksi että tiesivät kyllä mitä paketissa on !
 Herkku-Ruokaa ! :)
Miau !-sanoo Melli pienellä pehmeällä äänellään-eli kiitos kiltti Kirsi !Aiemmin Melissa on saanut Kirsiltä vaaleanpunaisen Glitter-kaulapannan jota käytetään kun tulee vieraita.Melissan "arki" panta on
strassi-kristallikoristeinen ,samanlainen kuin "Kiinteistö Kuningatar Kaisan" kisuilla !!! :D




Olen tehnyt Salaisia Töitä joista kuvia varmaan loppuviikosta.
Minulla on myös odottamassa kaksi kivaa "tilausta" eli  viimeisty-projektia ! :)
 Pirkon lasten Jouluevankeliumi-hahmot sarjan viimeinen työ, Paimenet
ja Kristiinalle lupasin  tehdä jouluisesta  Lizzie Kate -työstään pirteän puna,valko,vihreän  pinkeepin.!!!
Kivaa !!!
Minähän olen siitä hassu että rakastan näpertää nauhojen yms. tilpehöörien kanssa ja toisinaan saankin sitten viimeistellä myös kerhokavereiden pieniä rp-töitä :) :)

Ihania pieniä x-pistoja kaikille ihanille lukijoilleni!

***************************

Hello again!

Oh-how I have missed blogging and no I enjoy so much to write for You about my happy little life here in the countryside.
We have get extra  heavy rain and many rivers are floating over in  our area.
We are safe and drye here in this village but our prayers are with those who have been forced to left their homes and it is hard to see how   many beautifull wheat or potatoe fields have been   turned  to lakes ...

While it was raining day after day  we decided  to get together with our tiny Three Ladyes Stitching club and here are pictures what my friends have been stitching.
Pirkko is " the eldest Sister" in our Club and she mostly stitches very large patterns like this
 HAED "The Angel,Lion and Lamb". She has already done one row of a4 designs papers from up to bottom and is now on the middle section of the pattern.
The Majestetic Lion (looks like Aslan from Narnia stories to me) is almost ready and end the lambs head  peeks from the left corner.
She stitches this to 14 count aida so when finished it will be HUGE!!!!

Sari had made a lovely Golden Cross pendant,it was stitched with many different metal threads to black linen.It was so beautifull !!!

I have stitch mostly my secret patterns but soon you will see some  of them.

I LOVE to do  finishing especially Christmas ornaments are fun  to do- and sometimes I may do little finishing work to my friends .

Pirkko gave  me a last part of Childrens Christmas Story to  be finished as a pinkeep and my DD
asked If I would finish her LK piece too !! And of course I will !!! :D :D
So I have will haveso  fun with  those Christmas Ornaments!!!

Melissa Baby ,the other of my georgeous Norwegian Forest cats says
"Meow " !- to Kirsi

It means thank You for remembering us on the Worlds Animal  Day!

With Blessings,Lumiruusu

10 kommenttia:

  1. Kiitos, kun laitoit postauksen rp-ystävienkin valmistuneista ja keskeneräisistä töistä. Näitä on kiva nähdä näin tapaamisten välilläkin. =) Kuivempaa syksynjatkoa toivottelen myös, eiköhän nuo sateet jo riitä tai saa siirtyä riisinviljelyyn!

    VastaaPoista
  2. Tulikin tässä mieleen eräänä päivänä että lieköhän tulvat teilläkin, mutta onneksi ei kuitenkaan sitten pahemmin.
    Upea työ on kyllä ystävälläsi Pirkolla valmistumassa, jotkut jaksavat:)
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  3. Olit minunkin mielessäni noihin tulva-asioihin liittyen, onneksi olette pysyneet kuivana!
    Ihan uskomattoman kokoinen tuo Pirkon työ, kyllä ei omat taidot eikä varsinkaan kärsivällisyys riittäisi.

    VastaaPoista
  4. No kylläpäs siellä ovat naiset olleet ahkerina; ihania ovat nuo työt!
    Täälläkin tulvii, mutta onneksi talomme on pienellä mäennyppylällä. Naapurilla on asiat huonommin, kun asuu matalassa talossa ihan tuossa rannassa...
    Jänis ja kilpikonna ovat saaneet ekan juoksunsa valmiiksi, saapa nähdä, koska ehdin tehdä myös sen rinnakkaismallin. Kyllä ne Prairie Schoolerit ovat yli-ihania, ja niin joutuisia ja kivoja pistellä!

    Tiedätkös, kyllä on ihanaa, kun joku kertoo tykkäävänsä viimeistelystä, usein kun ihmiset kertovat ihan päinvastaista :D! Minäkin tykkään käsinviimeistelyistä kyllä (ja niitä romppeita, nappeja nauhoja yms., on niin ihana keräillä!), mutta koneompelutyöt eivät oikein ole minun heiniäni. Mutta eihän se tietenkään estä aina silloin tällöin yrittämästä. Haasteitahan pitää olla kans!

    VastaaPoista
  5. The Angel, Lion, and Lamb will be huge! Stitching on 14 ct will be 35" x 43" inches. Thank you for sharing all the photos!

    VastaaPoista
  6. Voi että olette ahkeria. Ihanuuksia olettelin saaneet aikaan.

    VastaaPoista
  7. Hyvä, että olette säästyneet pahimmalta tulvalta. Surullista tietysti niiden puolesta, joiden talot jäivät tulvien saartamiksi.

    Voi huisi sentään, miten suuritöisiä pistelyitä siellä teillä päin pistellään ahkerasti. Mukava, kun esittelet myös ystäviesi upeita töitä.

    Kauniit hehkuvat ruusut taas maljakossasi :)!

    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Maija rauhallisesta ja rentouttavasta pistelypäivästä teillä. Teidän kissat vain hyppelivät ja muuta "raisumpaa" elämää ei sitten ollutkaan. Naiset vain pistelivät ja nauttivat olostaan, hyvästä seurasta ja päiväkahvista :)
    tuo Pirkon HAED:n työ on ihan sanoinkuvaamattoman kaunis ja KOVA töinen, hyvinhän Pirkko on jaksanut sitä tehdä kaiken muun työn ohella ja sitähän maatalossa piisaa...
    tapailemisiin ;)

    VastaaPoista